Aurinko
Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut.
Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut.
Keittiöstä kuului tiskaamisen rauhoittava ääni.
Muumipeikko sulki silmänsä ja ajatteli: kuinka erilaisia me kaikki olemmekaan.
Mörkö seisoi vielä hetken. Kallio oli tyhjä, kaikki olivat lähteneet tiehensä. Sitten hän lipui takaisin jäälle ja haihtui pimeään yhtä yksinäisenä kuin oli tullutkin.
Hiljaisuus oli rauhallinen ja täynnä odotusta.
Muumipeikko jännitti kovasti koko illan. Hän vaelteli huoneesta toiseen ja sytytti useampia kynttilöitä kuin tavallisesti.
Kyyneleet jäätyivät hänen kuonolleen, ja äkkiä hän alkoi laulaa omaa lauluaan: "nyt avian yksin olen, jalkojani väsyttää, saan turhaan ikävöidä laakson puiden vihreää" Muumipeikko
"Tulee kevät! Tulee lämmintä! Kaikki heräävät!" Muumipeikko ei ollut koskaan ennen tuntenut itseään näin onnelliseksi.
Lunta oli siellä ikään kuin terävinä valkeina hampaina mustaa kalliota vasten. Valkeaa ja mustaa ja autiota niin kauas kuin silmä kantoi.
"Minä olen vain iloinen tai vihainen. Auttaako se oravaa, jos minä olen surullinen? Mutta jos minä olen vihainen jäärouvelle, saattaa sattua, että joskus puren häntä sääreen."
"Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisenä lämpimänä kevätpäivänä olen taas täällä luonasi."
"Se oli pieni orava, vain hyvin pieni orava. Se lämmin oli, karvainen, nyt on se kylmä kokonaan."
Tuu-tikki
"Pistäydyin vain sanomaan, että nyt tulee suuri pakkanen." "Onko hän nainen?" "On, ja hyvin kaunis. Mutta jos katsot häntä suoraan kasvoihin, palellut jääksi."
Tuu-tikki ja Muumipeikko
Muumipeikko kohotti kuononsa ja näki revontulet, joita ainoakaan muumipeikko ei koskaan ollut nähnyt ennen häntä.
"Pikku neiti, te olette syntynyt suksille!" Hemuli, pikku Myylle
"Kertosäe käsittelee sellaisia asioita, joita ei voi ymmärtää. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."
Meri nukkui jään alla, ja syvällä mullassa juurien välissä pienet mönkiäiset näkivät unta keväästä.
Suuret ja pienet varjot liikkuivat juhlallisesti hyppien nuotion ympäri kallion laella.
Koko maailma nukkuu talviunta, mietti Muumipeikko. Minä yksin olen hereillä enkä osaa nukkua.
"Äiti, minä pidän kamalasti sinusta." Muumipeikko
Muumipeikko sytytti öljylampun ja meni ullakolle. Kuuta ei vielä näkynyt, mutta laaksoa valaisi revotulten kalpea hohde.
"Talvi! Siitähän voi pitää! Nyt minulla on kaikki. Minulla on koko vuosi. Talvikin. Minä olen ensimmäinen muumipeikko, joka on kokenut koko vuoden."
Muumipeikko sulki silmänsä ja yritti muistella, millainen oli silloin kun jää yhtyi taivaanrannan pimeyteen.
Loppu